Tarina vailla elefantteja

(En kestä, blogin värimaailma saa osakseen uusinta-arvonnan just nyt. Kohta.)

~~~

"Niiden, jotka eivät kyseenalaista omia näkemyksiään, ei luultavasti pitäisi omistaa sellaisia."

Eräs ominaisuus joissakin ihmisissä on kovin hämmentävä. En sano eräs ihmistyyppi, koska se on kuitenkin vain yksi tapa ja osa kokonaisuutta, mutta sillä on tapana nousta aika selkeästi näkyville puheissa ja ajatusmaailmassa, jos joku omaa sen turhan vahvana.

Minulla on esimerkki. Se on aika pitkä ja kirjoitettu kuten minä kirjoitan, saatte anteeksipyynnön siitä hyvästä jos se tekee teistä onnellisempia ihmisinä.

Ernesti tässä mietti pienenä usein, mikä voisi parantaa hänen kovasti kipeän käpyrauhasensa, joka käytännössä pilasi hänen elämänsä alati jatkuvalla jomotuksellaan. Onneksi hän oli haka etsimään tietoa ja eräänä päivänä Wookiepediaa selaillessaan löysi Tieteellisesti Äärimmäisen Vakuuttavan artikkelin, joka kertoi, että käpyrauhasen jomotukseen ehdottomasti ainoa parannuskeino on puolikas passionhedelmä kolmesti päivässä.
Sen lisäksi, että jo itsessään oli hyvin uskottava, artikkeli ilmoitti lähteekseen muun muassa tunnetun ja arvostetun tiedelehden, joka oli aiemminkin ratkonut monia Ernestin ongelmia, kuten painajaiset USB-kaapeleista kuristamassa hänen nilkkaansa. Ernesti oli toki omilla aivoillaan ajatteleva ja kriittinen luonne, mutta päätti kokeilla kuitenkin, olivathan monet muutkin keskustelusivusta päätellen löytäneet avun juuri tällä keinolla, kun taas passionhedelmittä parantuneita ei löytynyt mistään.

Ernesti marssi kauppaan ja osti aluksi kymmenen passionhedelmää. Hän leikkasi joka aamu, iltapäivä ja ilta itselleen yhden puolikkaan ja söi sen, ja ah kuinka passionhedelmän makuaistimus hivelikin hänen makuhermojaan kiiriessään niitä pitkin aivoihin.
Ja kas: viikko sen jälkeen, kun Ernesti oli alkanut syödä hedelmiä, tunsi hän vuosia jatkuneen päänsärkynsä vihdoin hellittävän. Hetki oli kovin riemuisa ja Ernesti liittyi Wookiepedian keskusteluun kertomaan, kuinka mainion neuvon oli sieltä löytänytkään ja kuinka hän oli ikuisessa kiitollisuudenvelassa artikkelin kirjoittajalle.

Aikaa kului, ja passionhedelmän käpyrauhasia parantava vaikutus saavutti yleisenkin tietoisuuden. Se hyväksyttiin tieteellisesti (moninaisten yksityiskohtaisten tutkimusten ja tilastojen perusteella), sosiaalisesti ja murmeloituneesti kiistattomaksi Totuudeksi, siitä tuli melkeinpä paradigma. Vähän kuin se, että avara omakotitalo on tavoittelemisen arvoinen asumismuoto, etteivät raptorit nyt vain mitenkään voi hyökätä kimppuusi koulumatkalla tai että kuolema on väistämättä paha asia.
Sen toimivuus hyväksyttiin, vaikka monet inhosivatkin passionhedelmän passionmaista makua ja koko hedelmän kuorimiseen nähtävää kamalaa vaivaa. Ernesti eleskeli tyytyväisenä passionhedelmineen, eikä hänen käpyrauhasensa vaivannut häntä lainkaan.

Mutta mitä. Eräänä päivänä taas kerran Wookiepedian keskustelusivuilla pyöriessään hän törmäsi äkkiarvaamatta kovin häiritsevään, harhautuneeseen sieluun. Nimimerkki Örfenheim-23 oli kirjoittanut, ettei passionhedelmä ollut oikeastaan auttanut häntä lainkaan. Sitä paitsi se maistui märältä sanomalehtipaperilta ja sen kuoriminen oli hiton vaivalloista. Örfenheim-23 oli kuitenkin hilpeä, koska oli huomannut, että vesilasin juominen illalla ajoi saman asian eikä hänenkään käpyrauhastaan enää jomottanut.

Ernesti naurahti itsekseen. Vesilasin juominen parannuskeinona? Hitto, kyllä noin helppo vaihtoehto olisi tajuttu aiemminkin, jos siinä olisi mitään perää. Puolikas passionhedelmä tai käpyrauhashelvetti, siinä olivat vaihtoehdot, or kill me.

Ernesti otti yhteyttä Örfenheimiin ja kysyi, oliko tämä nyt varma siitä, ettei vain huijannut itseään. Hän kirjoitti livejournaliinsa, että kuka tahansa, joka ei tajua passionhedelmän olevan Totuus, on typerys. Olihan Ernesti kokenut parantavan vaikutuksen itse, kaikki hänen tuntemansa käpyrauhasjomotuksen uhrit olivat parantuneet vain ja ainoastaan passionhedelmillä, ja sen lisäksi hän oli vielä löytänyt kokemustensa pohjaksi kauniita aivokäyriä ja tutkimuksia hormoninerityksestä.

Örfenheim-23 vastasi tiedostavansa, ettei hänen näkemykselleen ole olemassa juuri minkäänlaisia Järkeviä Perusteita, ja ettei vesilasin juominen välttämättä toimisikaan kaikkien osalta. Hän oli kuitenkin toistaiseksi aika varma siitä, että keino toimi vallan mainiosti hänen osaltaan, ja oli siihen tyytyväinen. Hän sanoi, että hän ei juuri välittänyt tieteellisistä todisteita tai muiden kokemuksista, koska käpyrauhasjomotus, hänen alkuperäinen ongelmansa, oli ratkaistu.
Ernesti hakkasi päätään näppäimistöön. Jumankauta että jotkut ei voi vaan uskoa, että asia on näin, koska se on. Vesilasin toimivuus perustuu pelkästään placeboon ja jomotus palaa takuuvarmasti kahta pahempana ennen pitkää, tai sitten Örfenheimin käpyrauhanen ei ikinä edes ollut kipeä, hän vain väitti niin vaikuttaakseen erikoiselta. Tuollaiset ihmiset muodostavat suurimman osan maailman ongelmista.

Koska kuitenkin piti itseään kovinkin avoimena ja asioita ajattelevana olentona, päätti Ernesti kokeilla vaihtoehtoistakin lähestymistapaa. Hän lakkasi syömästä passionhedelmiä, kunnes helvetillinen jomotus palasi, ja alkoi sitten kitata vettä Örfenheimin ohjeiden mukaisesti. Kipu säilyi, ehkä jopa voimistui, kunnes hän tajusi palata passionhedelmien pariin.
Nyt Ernesti nauroi Örfenheimille kahta kauheammin. Ei sitten näköjään voi tajuta olevansa idiootti, kun ei ymmärrä edes tarvita passionhedelmiä parantuakseen, mitä häh.

Pterodaktyyli törähti, kiersi häntänsä Ernestin jalan ympärille ja läimäisi hänet seinää vasten.
Isku tappoi hänet välittömästi.
Örfenheim toi haudalle passionhedelmäpuun kukkia vesilasissa. Hänen käpyrauhasensa voi vallan mainiosti seuraavat 69 vuotta, minkä jälkeen hän kuoli lyhtypylväsonnettomuudessa 98 vuoden iässä, kokonaan vesilaseista riippumattomista syistä.

Tarinan opetus: ihmiset, jotka uskovat omiin näkemyksiinsä niin vankasti etteivät edes ajattele muita vaihtoehtoja, ansaitsevat luultavasti ainakin kuulla tuon lentoliskon vertahyytävän törähdyksen. Ehkä se auttaa ymmärtämään sen, että kukaan ei voi täysin tajuta, mitä joku toinen näkee, tuntee tai kokee. Onko tästä olemassa todisteita? Ai niin, elämä.
En puhu nyt uskonnollisista äärimmäisyyksistä - kyllä, ne ovat ehkä pahimpia kun puhutaan muiden näkemysten kieltämisestä, mutta näitä ihmisiä on meidän kaikkien ympärillä, meissä kaikissa myös. Niitä, jotka väittävät, että palelet, koska sinulla on lyhythihainen ja pakkasta on 20 astetta, vaikka sinusta lämpötila on mukavan viileä. Että tämä laulu on huono, koska se on tällä ja tällä tavalla teknisesti väärin ja olet sävelkuuro jos pidät siitä. Niitä, jotka tapaavat esittää vankkumattomina faktoina asioita, jotka eivät missään nimessä sellaisia ole. (Tämä voi toki hyvin mennä myös muiden mielipiteiden tietoiseksi manipuloinniksi. Käyttökelpoista, mutta kovin epäkohteliasta.)

On hankalaa olla luulematta tietävänsä, mitä joku toinen tarvitsee elämäänsä. En missään määrin väitä, ettenkö itsekin sortuisi tähän. Katson jotakuta, joka on ahdistunut valtavan kalterivallin takana vaikka uskoo, ettei voi enää olla vapaampi kuin on, ja ajattelen, että kunpa hän ottaisi asiat hieman, no, diskordianistisemmin.
Tahtoisin sanoa, että vaikka hän on ehdollistunut ajattelemaan tiettyjä asioita tietyltä kannalta, hän voisi yhtä hyvin keksiä parempia lähestymistapoja ja vaihdella ahdistusta aiheuttavia paradigmoja, näkemyksiä ja ehkä jopa tunteita vähemmän ahdistaviin, vähän kuin sukkia.
Mutta vastaava lähetystyöhön vivahtava ajattelu on törkeää - minun hengenpelastukseni joutunee rajoittumaan paavikorttien jakoon, loppu on paaveista kiinni. Vesilasi ei auta kaikkia. (Ja jos alan kertoa jotain mikä liittyy uskontooni, kertomisen kohde uskoo luultavasti lähinnä että vittuilen hänelle.)
Sitä paitsi, minulla on vielä liikaa kaltereita itsellänikin, jotta voisin väittää olevani edes niin valaistunut kuin se punainen sormilamppu.