zomg

Saatoin äsken tajuta sanallisesti miksi politiikka ärsyttää minua niinkin paljon kun se tekee.

Wanhoina hywinä aicoina, cuni Isä cattcruunun harjalla alaslöi, se eduskuntaan pääsy taisi olla sitävarten, että kansanedustaja edustaisi sitä kansanosaa, joka sen sinne äänesti. Sana kai tulee tästä? Nykyisin se eduskuntaan pääsy on itseisarvo, ja luvataan kaikkea kivaa kaikille, eikä ainakaan suututeta ketään. Poikkeuksena ehkä perssuomalaiset.

Tämän lisäksi ihmiset ei osaa äänestää oikein.

Näin minä vihellän matkallani

Paitsi en osaa viheltää. Pälliapinoiden harrastus, niinkun vaikka Annin.

Savonlinnassa on hieno puolen keskustan (melkein) mittainen yhtenäinen rakennushäslinki (ja aika pieni keskusta) jossa on uudempaa ja vanhempaa osaa aika hauskasti. Eilen oltaisiin (tajusinpa juuri että kaikki kolme tähän joskus mukakirjoittavista on Savonlinnassa nykyisin, lulz) kiivetty sen päälle kun yhdellä sisäpihalla onkin tikkaat joita ei koskaan tultu ajatelleeksi.

Sitten alkoi satamaan vettä ja lähdettiin kotiin.

Sade on jännää. Varsinkin tuulessa sateella jos pyöräilen tai kävelenjuoksen, olen huomannut syntyvän jännän psykominätapankaikenvirneen. Joka naamalla sitten tuijottelen sateenvarjomummoja ja koiranulkoiluttajia. Se on lystiä ja minua naurattaa.

Minun tekisi mieli ampumaan, mutta liika vaivalloista olisi. Pitäisi isä saada lähtemään ja Punkaharjulle mennä ja radalle. Liian monta vaivaa. En sitten taida ampua.

Aikidossa on nykyisin aika hauskaa myös, ja voisin taas alkaa iaidoilemaan ehkä, paitsi harjoitukset on sunnuntaisin aina ja minä olen silloin usein muualla ja nyt niitä on hanmoodoleirien ja muun turhan vuoksi peruttu. plääh Kuitenkin se miekka on niin kai sitä taas joskus pitäisi. Vaikka on ihan pälliä joku znkr-iaido. yhyybaaawangst

Huoneeni lämpöpatterissa ei ole termostaattia ja se on päällä. Pitää olla ikkuna auki tai voi tulla vaikka yli kaksikymmentä astetta ja se on hirveää ja kamalaa. Ja pihalla ihmisset mekastaa. Ajavat autolla parinsadan metrin päästä ja tiesmitä. Väkisin tulee mieleen kuinka Lyytikäinen intissä kiteytti miksi maaseudulla on parempi asua:

"Perkule pojat kaupungissa on ihan paska asua, ei voi edes ampua haulikolla ovestaan. Kerran pienempänä kun olin kouluun menossa näin pihalla teeren puussa, kävin haulikon kaapista ja ammuin alas sen, suolistin ja lähdin kouluun."

Lailai, voisin nukkua vaikka niin voisin jaksaa herätä vaikka.

Ei minulla asiaa ollut, koitan vaan herätellä tätä.

Kulttuurijumitus, sen alalajeja sekä vastaavia ilmiöitä

Viime aikoina olen kovastipaljon vaellellut pitkin nettejä lukemassa niinsanotusta culture jamming -aktivismista, joka on yleistyvä vaikutuskeino kulutus-, kapitalismi- ja ympäristökriittisen väen keskuudessa. Kyse on lyhyesti tiivistettynä pyrkimyksestä valtavirtakulttuurin ja mainonnan aseman muuttamiseen vääntämällä niiden lähettämistä viesteistä päinvastaisia, järkyttäviä tai muuten ajatuksiaherättäviä mielikuvia - ei mikään uusi ajatus, mutta parhaimmillaan hyvinkin tehokas.

Kulttuurijumitus sulautuu osittain urbaaniin taiteeseen, koska se käyttää pitkälti samoja keinoja: esimerkiksi graffitit, metrotunneli- ja kadunvarsimainosten "uudelleenmuotoilu", flashmobit, median hämääminen ja performanssiesitykset kuuluvat yleisimpiin metodeihin. Culture jammingiksi mainitut taidelajit lasketaan silloin, kun tarkoituksena on tökkäistä niinkutsuttua valtavirtaa silmään, ei pelkästään pitää hauskaa tai toteuttaa taiteellisia visioita. Huumori on monesti mukana kuvioissa, sillä se vetoaa ihmisiin tehokkaasti, on kiinnostavampaa ja jää mieleen paremmin kuin taas yksi harmaansävyinen saarna yhteiskunnan ah-niin-rappeutuneesta tilasta. Liikkeen nimi onkin sikäli harhaanjohtava, että kulttuuria tuskin varsinaisesti jumitetaan, kun kadut vallataan takaisin kävelijöillensä - luovuutta päinvastoin vapautetaan ja inspiroidaan.

Diskordianismilla on kaikki juurensa nimenomaan dogmaattisia maailmankatsomuksia kritisoivassa kulttuurijumituksessa, ja niinpä monet eris-täytyneet sielut jatkavatkin kyseistä toimintaa - heillä on yleisesti käytössä RAWn sekä Robert Shean Illuminatus!-trilogian popularisoima nimitys Operation Mindfuck. Operaation tarkoituksena on hämmentää ihmisiä, pakottaa heidän kyseenalaistamaan omaa ajatteluaan, kunnes he kenties-toivottavasti-jossain-vaiheessa eivät niele ihan mitä tahansa scheissea jota yhteiskunta heille syöttää, vaan osaavat valita ja omaksua lähinnä jollain tapaa hyödylliset meemit. OM käyttää myös ehkä hieman enemmän surrealistisia, sekavia ilmaisukeinoja kuin muu kulttuurijumitus, onhan diskordianismissa edelleenkin kyse epäjärjestyksen, epäselvyyksien ja muun epäilyttävyyden hyväksymisestä värittämään elämää.
OM-sissit saattavat toki olla mukana toiminnassa myös huvin vuoksi, ei niinkään siksi, että sanoman leviäminen olisi heille niin tärkeää - esimerkiksi PrincipiaDiscordian väestä harva koettaa nykyisin muuttaa yhteiskuntaa, vaan keskittyy mieluummin oman itsensä muuttamiseen ja siihen, etteivät putoa harmaaseen, "turhaan" arkeen, vaikkei heillä olisikaan sillä hetkellä suurta aatetta, jonka vuoksi taistella. Aktivismi, jossa ollaan mukana itse tekemisen eikä välttämättä aatteen vuoksi, kantaakin lempinimeä activityism, "aktiviteetismi". Motiivina toimii "Nouse ylös sohvalta ja tee jotain, pälli". On tärkeää että ihmisellä on harrastus - kansalaistottelemattomuus säteilee ihmisen elämään!

Culture jamming -kategoriaan putoaa myös, tosin harvemmin, positiivista henkeä ja muuta hippeilyä levittävä glamourbombing, kimallepommitus: sattumanvaraisille ohikulkijoille tehdyt pilat tai random ystävälliset teot, joiden tarkoituksena on usein saada ihmiset kyseenalaistamaan todellisuuttaan hieman enemmän ja kenties herättää heissä toivoa jonkinlaisesta taikuudesta. (Tämä on monille diskordianisteille aivan liian hilpeää ja ilkikurisuuspitoisuudeltaan alhaista, joten he pitäytyvät omissa badass-jekkutempuissaan. Glitterillä täytetty pääsiäismuna on sitä paitsi kirjaimellinen glamourbomb.)

Nimenomaan diskordianismin ja OM:n kautta olen toteuttanut lievää culture jammingia jo kauan ennen kuin kuulin koko termistä, vaikka kiinnostuinkin toiminnasta kunnolla vasta nyt. Sijainti korpikuusen kannon alla ei oikein ole mahdollistanut tekemään kovin radikaalia urbaania taidetta, varsinkaan jos kyseessä ovat puolilaittomat vandalismiksikin laskettavat tempaukset, jotka mieluiten tehdään vaikka yöllä eikä silloin kun muutenkin on asiaa kaupunkiin. Ensi syksynä pääsen sentään muuttamaan vähän niin kuin harjoitusleikkikentälle, vaikkei kyseinen kaupunki sekään ole mikään erityisen valtaisa metropoli.

Itseäni kiehtoo paljolti se, että taidetta tehdään salamyhkäisinä sissi-iskuina paikkoihin, josta ihmiset eivät sitä odota löytävänsä. Lisäksi on aina hymyilyttävää nähdä, että sillä on jotain sanottavaa, ja että se myös saavuttaa kohteensa.

~~~~~

Linkityksiä hyödyllisyyksiin:

Discordianism and Culture Jamming - Chaos Communication Congressissa pidetty tunnin mittainen luento, hyvinpaljon jännyskäistä asiaa, fanitan. (Itse kulttuurijumitusasia alkaa ehkä noin vartin kohdalla, vetäjä on söpis kun sillä on ramppikuume.)
The Cacophony Society - saatat olla jo jäsen! Epämääräisesti toimiva järjestö, joka sählää monenlaisia tempauksia, tavoitteenaan pääasiassa upeat kokemukset keskellä tylsää valtavirtaa.
AdBusters - varsin nokkelia vastamainoksia kasaava maailmanlaajuinen järjestö. Suomessa toimii Voima-lehden kautta.
Improv Everywhere - tunnettu flashmobeja organisoiva järjestö.
Spending Time with Poster Boy - lyhyt pätkä New Yorkissa anonyyminä toimivasta jantterista, joka pilkkoo ja uudelleenkasaa mainoksia. (Flickr löytyy täältä.)

Ajatusleikki

... aika yksinkertainen sellainen, ja kolmelta yöllä (koska väsymykseen voi aina vedota, selosti sitten mitä tahansa).



I

Mies kohotti katseensa epäuskon vallassa. Vanhus nyökkäsi kylmästi, käänsi selkänsä – muut seurasivat esimerkkiä. Osoitus siitä, etteivät he kuuntelisi aneluita. He katsoisivat suoraan läpi sillä aavemaisella tavalla, jolla hän itsekin oli vuosia sitten tuijottanut veljeään.
Karkotus. Hän oli nyt ilmaa, ihmisen varjo vailla klaanin lämpöä, vailla keinoja suojautua pakkasilta tai löytää ravintoa karun maan keskeltä. Koleat syysmyrskyt eivät olleet vielä saapuneet seuduille, ja hän saattaisi selvitä kauankin sillä, mitä metsästä löysi, mutta ei sillä ollut väliä. Hänellä ei ollut mitään; hän oli epäonnistunut.

II

Nainen luki paperin epäuskon vallassa. Esimies nyökkäsi pahoitellen, ojensi kätensä – sihteeri vilkuili kiinnostuneena. Toive siitä, että tästä olisi hyötyä hänen oman uransa kannalta. Hän taputtaisi naisen olkapäätä sillä voitonriemuisella tavalla, jolla tämä itsekin oli vuosia sitten hyvästellyt edeltäjänsä.
Potkut. Hän oli nyt työtön, ihmisen varjo vailla rahan turvaa, vailla keinoja maksaa vuokraansa tai edes korjauttaa autoaan. Sosiaaliavulla toki selviäisi jotenkuten, ja hän saisi joskus jostain uuden työpaikan, mutta sillä ei ollut väliä. Hänellä ei ollut mitään; hän oli epäonnistunut.

Everybody is in too many pieces, no man’s land surrounds our desires
to crack the shell we mix with others, some lie in the arms of lovers
The city is the place to be, with no money you go crazy
I need an occupation! You have to pay for satisfaction
We live as we dream, alone - to crack the shell we mix with the others
some flirt with fascism, some lie in the arms of lovers

Man and woman need to work, it helps us define ourselves
we were not born in isolation, but sometimes it seems that way
We live as we dream, alone - the space between our work and its product
Some fall into fatalism, as if it started this way

We live as we dream, alone
We live as we dream, alone
(As if it always must be this way)
We live as we dream, alone
We live as we dream, alone
We live as we dream, alone
(With no money we'll all go crazy)

Also, kun kerran niin sitkeästi nillititte: syökää UUTTA VÄRIMAAILMAA!!1 Ja minun CAPS LOCKIANI!

Aloitus III

Kirjotin tänne äsken monta sanaa, pyyhin ne kaikki, väsyin, ajattelin että en viitsi tänään.

Minut heitettiin tänne Panun sijaiseksi, hemmetti. Miksihän suostuin? No, on noita mielenhäiriöitä ennenkin nähty. Tätä nykyä vaan useemmin kun ennen. Ei voi mitään. En viitsi edes kunnon aloitusta pistää kasaan. Tämä riittä tällä erää.

Kun tämän blogin nyt ainakin pitäisi käsitellä uskontoa ja yhteiskuntaa, niin kerron olevani Ateisti, melko lailla vannoutunut. Ja kaiken lisäksi vielä ehkäpä hieman vasemmalle suuntautunut hippi, eli jotain vihreän sävyä. Luulisin. Ja kaiken muun pahan lisäksi kaipaan yksilönvapautta, paljonkin! Että Lex Nokia ei ollut ihan sitä, mitä halusin... Niin, ja vielä pescovegetaristi pasifistikin olen. Saatiin ihan kunnon hippi tänne Diskordianistien sekaan. Jännää. Hemmetti, haluisin olla kriittinen ja näin, mutta eihän siitäkään mitään tule.

Jatkan joskus toiste, heimo!

Tää on aivan paska värimaailma

Säädä uusi ennenkun näen tämän uudestaan.

En tiedä kun viidesosan eli en paljoakaan. Minun tekisi mieli riehua, mutta voisi olla epäkohteliasta jos huonekalut olisi kaatuneet, ja jos ikkunat on rikki, tulee kylmä ja kallis. Haluan jonnekin kauas. Haluan nähdä Sólstafirin livenä. Haluan huutaa, haluan rikkoa itseni palasiksi, erotella kaiken sen mistä en pidä, ja rakentaa itseni alusta asti uusiksi, haluan katkaista tuntolevyni ja ryhtyä sotilaskarkuriksi, haluan ajaa niin kovaa kun audilla pääsee öistä moottoritietä valot sammuksissa, haluan ampua 302627:llä sarjaa samalla kun huudan, haluan rikkoa yhteiskunnan. Haluan jatkaa matkaa ikuisesti, kokea ainavaan uutta enkä koskaan lopettaa, haluan tuntea kaiken vaikka se sattuisi kuinka, haluan rakkaani vierelleni, haluan nähdä parvekkeelta kun maailma palaa, haluan sytyttää sen.

Armeija näköjään tekee hyvää minulle.

Tarina vailla elefantteja

(En kestä, blogin värimaailma saa osakseen uusinta-arvonnan just nyt. Kohta.)

~~~

"Niiden, jotka eivät kyseenalaista omia näkemyksiään, ei luultavasti pitäisi omistaa sellaisia."

Eräs ominaisuus joissakin ihmisissä on kovin hämmentävä. En sano eräs ihmistyyppi, koska se on kuitenkin vain yksi tapa ja osa kokonaisuutta, mutta sillä on tapana nousta aika selkeästi näkyville puheissa ja ajatusmaailmassa, jos joku omaa sen turhan vahvana.

Minulla on esimerkki. Se on aika pitkä ja kirjoitettu kuten minä kirjoitan, saatte anteeksipyynnön siitä hyvästä jos se tekee teistä onnellisempia ihmisinä.

Ernesti tässä mietti pienenä usein, mikä voisi parantaa hänen kovasti kipeän käpyrauhasensa, joka käytännössä pilasi hänen elämänsä alati jatkuvalla jomotuksellaan. Onneksi hän oli haka etsimään tietoa ja eräänä päivänä Wookiepediaa selaillessaan löysi Tieteellisesti Äärimmäisen Vakuuttavan artikkelin, joka kertoi, että käpyrauhasen jomotukseen ehdottomasti ainoa parannuskeino on puolikas passionhedelmä kolmesti päivässä.
Sen lisäksi, että jo itsessään oli hyvin uskottava, artikkeli ilmoitti lähteekseen muun muassa tunnetun ja arvostetun tiedelehden, joka oli aiemminkin ratkonut monia Ernestin ongelmia, kuten painajaiset USB-kaapeleista kuristamassa hänen nilkkaansa. Ernesti oli toki omilla aivoillaan ajatteleva ja kriittinen luonne, mutta päätti kokeilla kuitenkin, olivathan monet muutkin keskustelusivusta päätellen löytäneet avun juuri tällä keinolla, kun taas passionhedelmittä parantuneita ei löytynyt mistään.

Ernesti marssi kauppaan ja osti aluksi kymmenen passionhedelmää. Hän leikkasi joka aamu, iltapäivä ja ilta itselleen yhden puolikkaan ja söi sen, ja ah kuinka passionhedelmän makuaistimus hivelikin hänen makuhermojaan kiiriessään niitä pitkin aivoihin.
Ja kas: viikko sen jälkeen, kun Ernesti oli alkanut syödä hedelmiä, tunsi hän vuosia jatkuneen päänsärkynsä vihdoin hellittävän. Hetki oli kovin riemuisa ja Ernesti liittyi Wookiepedian keskusteluun kertomaan, kuinka mainion neuvon oli sieltä löytänytkään ja kuinka hän oli ikuisessa kiitollisuudenvelassa artikkelin kirjoittajalle.

Aikaa kului, ja passionhedelmän käpyrauhasia parantava vaikutus saavutti yleisenkin tietoisuuden. Se hyväksyttiin tieteellisesti (moninaisten yksityiskohtaisten tutkimusten ja tilastojen perusteella), sosiaalisesti ja murmeloituneesti kiistattomaksi Totuudeksi, siitä tuli melkeinpä paradigma. Vähän kuin se, että avara omakotitalo on tavoittelemisen arvoinen asumismuoto, etteivät raptorit nyt vain mitenkään voi hyökätä kimppuusi koulumatkalla tai että kuolema on väistämättä paha asia.
Sen toimivuus hyväksyttiin, vaikka monet inhosivatkin passionhedelmän passionmaista makua ja koko hedelmän kuorimiseen nähtävää kamalaa vaivaa. Ernesti eleskeli tyytyväisenä passionhedelmineen, eikä hänen käpyrauhasensa vaivannut häntä lainkaan.

Mutta mitä. Eräänä päivänä taas kerran Wookiepedian keskustelusivuilla pyöriessään hän törmäsi äkkiarvaamatta kovin häiritsevään, harhautuneeseen sieluun. Nimimerkki Örfenheim-23 oli kirjoittanut, ettei passionhedelmä ollut oikeastaan auttanut häntä lainkaan. Sitä paitsi se maistui märältä sanomalehtipaperilta ja sen kuoriminen oli hiton vaivalloista. Örfenheim-23 oli kuitenkin hilpeä, koska oli huomannut, että vesilasin juominen illalla ajoi saman asian eikä hänenkään käpyrauhastaan enää jomottanut.

Ernesti naurahti itsekseen. Vesilasin juominen parannuskeinona? Hitto, kyllä noin helppo vaihtoehto olisi tajuttu aiemminkin, jos siinä olisi mitään perää. Puolikas passionhedelmä tai käpyrauhashelvetti, siinä olivat vaihtoehdot, or kill me.

Ernesti otti yhteyttä Örfenheimiin ja kysyi, oliko tämä nyt varma siitä, ettei vain huijannut itseään. Hän kirjoitti livejournaliinsa, että kuka tahansa, joka ei tajua passionhedelmän olevan Totuus, on typerys. Olihan Ernesti kokenut parantavan vaikutuksen itse, kaikki hänen tuntemansa käpyrauhasjomotuksen uhrit olivat parantuneet vain ja ainoastaan passionhedelmillä, ja sen lisäksi hän oli vielä löytänyt kokemustensa pohjaksi kauniita aivokäyriä ja tutkimuksia hormoninerityksestä.

Örfenheim-23 vastasi tiedostavansa, ettei hänen näkemykselleen ole olemassa juuri minkäänlaisia Järkeviä Perusteita, ja ettei vesilasin juominen välttämättä toimisikaan kaikkien osalta. Hän oli kuitenkin toistaiseksi aika varma siitä, että keino toimi vallan mainiosti hänen osaltaan, ja oli siihen tyytyväinen. Hän sanoi, että hän ei juuri välittänyt tieteellisistä todisteita tai muiden kokemuksista, koska käpyrauhasjomotus, hänen alkuperäinen ongelmansa, oli ratkaistu.
Ernesti hakkasi päätään näppäimistöön. Jumankauta että jotkut ei voi vaan uskoa, että asia on näin, koska se on. Vesilasin toimivuus perustuu pelkästään placeboon ja jomotus palaa takuuvarmasti kahta pahempana ennen pitkää, tai sitten Örfenheimin käpyrauhanen ei ikinä edes ollut kipeä, hän vain väitti niin vaikuttaakseen erikoiselta. Tuollaiset ihmiset muodostavat suurimman osan maailman ongelmista.

Koska kuitenkin piti itseään kovinkin avoimena ja asioita ajattelevana olentona, päätti Ernesti kokeilla vaihtoehtoistakin lähestymistapaa. Hän lakkasi syömästä passionhedelmiä, kunnes helvetillinen jomotus palasi, ja alkoi sitten kitata vettä Örfenheimin ohjeiden mukaisesti. Kipu säilyi, ehkä jopa voimistui, kunnes hän tajusi palata passionhedelmien pariin.
Nyt Ernesti nauroi Örfenheimille kahta kauheammin. Ei sitten näköjään voi tajuta olevansa idiootti, kun ei ymmärrä edes tarvita passionhedelmiä parantuakseen, mitä häh.

Pterodaktyyli törähti, kiersi häntänsä Ernestin jalan ympärille ja läimäisi hänet seinää vasten.
Isku tappoi hänet välittömästi.
Örfenheim toi haudalle passionhedelmäpuun kukkia vesilasissa. Hänen käpyrauhasensa voi vallan mainiosti seuraavat 69 vuotta, minkä jälkeen hän kuoli lyhtypylväsonnettomuudessa 98 vuoden iässä, kokonaan vesilaseista riippumattomista syistä.

Tarinan opetus: ihmiset, jotka uskovat omiin näkemyksiinsä niin vankasti etteivät edes ajattele muita vaihtoehtoja, ansaitsevat luultavasti ainakin kuulla tuon lentoliskon vertahyytävän törähdyksen. Ehkä se auttaa ymmärtämään sen, että kukaan ei voi täysin tajuta, mitä joku toinen näkee, tuntee tai kokee. Onko tästä olemassa todisteita? Ai niin, elämä.
En puhu nyt uskonnollisista äärimmäisyyksistä - kyllä, ne ovat ehkä pahimpia kun puhutaan muiden näkemysten kieltämisestä, mutta näitä ihmisiä on meidän kaikkien ympärillä, meissä kaikissa myös. Niitä, jotka väittävät, että palelet, koska sinulla on lyhythihainen ja pakkasta on 20 astetta, vaikka sinusta lämpötila on mukavan viileä. Että tämä laulu on huono, koska se on tällä ja tällä tavalla teknisesti väärin ja olet sävelkuuro jos pidät siitä. Niitä, jotka tapaavat esittää vankkumattomina faktoina asioita, jotka eivät missään nimessä sellaisia ole. (Tämä voi toki hyvin mennä myös muiden mielipiteiden tietoiseksi manipuloinniksi. Käyttökelpoista, mutta kovin epäkohteliasta.)

On hankalaa olla luulematta tietävänsä, mitä joku toinen tarvitsee elämäänsä. En missään määrin väitä, ettenkö itsekin sortuisi tähän. Katson jotakuta, joka on ahdistunut valtavan kalterivallin takana vaikka uskoo, ettei voi enää olla vapaampi kuin on, ja ajattelen, että kunpa hän ottaisi asiat hieman, no, diskordianistisemmin.
Tahtoisin sanoa, että vaikka hän on ehdollistunut ajattelemaan tiettyjä asioita tietyltä kannalta, hän voisi yhtä hyvin keksiä parempia lähestymistapoja ja vaihdella ahdistusta aiheuttavia paradigmoja, näkemyksiä ja ehkä jopa tunteita vähemmän ahdistaviin, vähän kuin sukkia.
Mutta vastaava lähetystyöhön vivahtava ajattelu on törkeää - minun hengenpelastukseni joutunee rajoittumaan paavikorttien jakoon, loppu on paaveista kiinni. Vesilasi ei auta kaikkia. (Ja jos alan kertoa jotain mikä liittyy uskontooni, kertomisen kohde uskoo luultavasti lähinnä että vittuilen hänelle.)
Sitä paitsi, minulla on vielä liikaa kaltereita itsellänikin, jotta voisin väittää olevani edes niin valaistunut kuin se punainen sormilamppu.

Kaavojen etsiminen

Vuonna 1986 mies nimeltä Peter oli lomalla Keniassa valmistuttuaan yliopistosta. Lenkillä pitkin maita ja mantuja hän törmäsi äkkiarvaamatta elefanttiin, joka näytti olevan pahoissa tuskissa. Peter lähestyi sitä pelonsekaisen kunnioituksen vallassa, koska tahtoi nähdä olennon lähempää ja ottaa selvää, mikä sitä vaivasi. Hän polvistui, tutki tarkkaan elefantin jalkaa ja löysi suuren puukappaleen painuneena syvälle sen lihaan. Niin varovasti kuin pystyi Peter kaivoi veitsellään puun ulos, minkä jälkeen elefantti laski jalkansa. Se kääntyi miestä kohti ja katseli häntä hetken kovasti uteliaan oloisena. Peter pysyi jähmettyneenä paikallaan eikä kyennyt ajattelemaan muuta kuin kauhukuvia siitä, kuinka hän murskautuisi norsun jalkojen alle. Eläin kuitenkin vain huitaisi kärsällään kuin kiittäen, kääntyi ja käveli pois. Peter jäi ihmetyksen vallassa seisomaan aloilleen eikä koskaan unohtanut elefanttia tai päivän tapahtumia.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Peter käveli Chicagon eläintarhan läpi, nyt jo poikansa kanssa. Kun kaksikko lähestyi elefanttien aitausta, yksi eläimistä kääntyi ja käveli hyvin lähelle sitä kohtaa, jossa Peter ja hänen poikansa seisoivat.
Valtava elefantti tuijotti Peteriä, nosti toisen etujalkansa ilmaan ja laski sen taas. Elefantti toisti teon muutamaan otteeseen ja törähti kuuluvasti tutkaillen miestä koko ajan.
Muistaessaan vuoden 1986 tapauksen Peter ei voinut olla miettimättä, oliko kyseessä sama yksilö. Hän keräsi rohkeutensa, kapusi aitojen yli, asteli kohti eläintä ja jäi ihmetyksen vallassa tuijottamaan sitä.

Elefantti törähti taas, kiersi kärsänsä Peterin jalan ympärille ja läimäisi hänet aitaa vasten.
Isku tappoi hänet välittömästi. Ei vittu varmaan sitten ollut sama elefantti.

Tarinan opetus voisi helposti olla niinkin yksinkertainen kuin 'älä luota liian pitkäkärsäisiin luontokappaleisiin', mutta koska on aina hienoa etsiä yksinkertaisista kertomuksista kapinallisia piilosanomia, suosittelen toki sitäkin vaihtoehtoa. Tai ehkä tuo oli minusta vain hulvaton ja näin ollen tahdoin postata sen tänne, koska yhdessä blogissa peeloilu ei riittänyt minulle?

Valitusta

Ärsyttää.

http://www.alaruokilamaa.com/

ja

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/01/lehti_israel_pyysi_usalta_apua_iskeakseen_iraniin_473235.html

Ensimmäinen: Hei, lama on psykologista, ostakaa enemmän! Periaatteessa joo, mutta jatkuvaan talouskasvuun perustuva systeemi ei toimi rajallisessa järjestelmässä. Jossa sattumoisin eletään. Ei vaikka kuinka olisi tähänasti toiminut, resurssit nyt vaan on rajallisia ja loppuu ennenpitkää kesken, olisi mukavaa kun ihmiset ymmärtäisi. Mutta liikaa pyydetty varmaankin. Tavallaan luulisitoivoisi että ihminen ymmärtäisi, että systeemi joka perustuu sille että ostat joka vuosi enemmän kun viime vuonna ei mitenkään voi pyöriä ikuisesti.

Toinen: Nönnönnööholokaust, me saadaan ampua ketä tahdotaan kun meitä tapettiin neljäkymmentäluvulla ja ollaan Jahven valittu kansa. Israel on harvinaisen ärsyttävä valtio aina kun siihen tulee kiinnitettyä huomiota. Vaikka ne ymmärtää että siinävälissä kun ne johonkin arabimaahan hyökkää, parikymmentä muuta arabimaaa hyökkää takaisin, niin silti pitäisi päästä edes ampumaan ensiksi. Joskusaikoinaan jossain lehdessä oli Israelissa haastateltujen ihmisten mielipiteitä, jotka oli muistaakseni suunnilleen suuntaa "Kyllähän meidät senjälkeen ammutaan kivikaudelle, mutta Iran pitäisi ydinpommittaa". Toisaalta, jos vaan antaisi Lähi-idän maiden olla keskenään kenenkään häirisemättä, ratkeaisi sieltä ongelmat aika äkkiä ihan itsestään. (USA tukee Israelin asevoimia 950 dollarilla sekunnissa. Voisi käydä jännästi ilman?)

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/01/israel_iski_yolla_kiistaa_vaitteet_fosforiammusten_kaytosta_473213.html

Sama se minulle on millä ampuvat toisiaan, ei siinä mitään, mutta ovela henkilö voisi arvata mihin järjestöön sukulaisen/-sija menettänyt palestiinalaisnuori liittyy, varsinkin kulttuurissa jossa oma suku on edelleen oikeasti tärkeä? Kukaan ei kait ainakaan ala mitään juutalaisvastaista suunnitteleman, ehei, kyllä ne varmasti uskoo kun kerran lentolehtisilläkin kielletään.